Sivistysyliopiston puolesta – uutta yliopistolakia vastaan
Vapaan tiedon ja riippumattoman tieteen puolustajat Oulussa

Maa
17

YLIOPISTON PUOLESTA
Oulun sivistysyliopistotoimintaryhmän tiedotuksia
Numero 1 / 2009
Vastaava toimittaja: Vesa Suominen

PÄÄKIRJOITUS
Oulun yliopiston puolesta

Oulun yliopisto on ollut oululaisille ylpeyden aiheena jo puolen vuosisadan ajan. Eikä pelkän ylpeyden.

Oulun yliopisto on vaikuttanut merkittävällä tavalla alueen elinkeinoelämään. Tätä on vielä korostanut se, että Oulun yliopisto on Suomen yliopistojen joukossa poikkeuksellisen teknologiapainotteinen.

Mutta tämä ei ole koko totuus Oulun yliopistosta. Se on ollut myös opinahjo lukemattomille oululaisille ja pohjoissuomalaisille nuorille, jotka ovat valmistuneet erilaisiin yhteiskunnan tehtäviin, kulttuurin, kielten, historian yms. asiantuntijoiksi. Humanistinen tutkimus on myös rikastanut alueen kulttuuria, ja esimerkiksi biotieteet ovat tärkeitä myös ympäristökysymysten, eivät pelkästään tuotekehittelyn kannalta jne.

Ehdotus uudeksi yliopistolaiksi kantaa erityisesti huolta siitä, että yliopistot voivat kehittyä tehokkaina talouselämän apulaisina. Siinä se samalla sitten uhkaa uhrata kaiken sen muun, yhteiskunnallisesti ja sivistyksellisesti ehkä paljon merkittävämmänkin, mitä yliopistot perinteisesti ovat olleet. Uudistusta tarvitaan, mutta se, mikä nyt on esillä, on huonosti valmisteltu ja jättää liian paljon uhkia ilmaan.

Lakiehdotus pitää sisällään myös pääkaupunkiseudun ”innovaatioyliopiston”, nyttemmin Aalto-yliopistoksi nimetyn. Se nielee leijonan osan julkisesta yliopistorahoituksesta ja yksityisestä luultavasti vielä isomman osan. Se ei lupaa hyvää yliopistoille maan muissa osissa, Oulu mukaan lukien.

Oululaiset tahtoivat ja saivat yliopistonsa 50 vuotta sitten. Yliopiston tahdomme ja tarvitsemme jatkossakin, emme pelkkää innovaatiocenteriä, oli se minkälaista ”kansainvälistä huipputasoa” hyvänsä. (VS)

Pro & Contra

Yliopiston johdon liikkeenjohdollista autonomiaa vastaan

–    koska se olisi uhka yliopiston todelliselle autonomialle, tutkimuksen ja opetuksen vapaudelle

–    koska yliopisto ei ole liikeyritys, ei tehdas, vaan vapaan tutkimuksen ja opetuksen instituutio

Yliopistojen ulkopuolisille rahoittajille alistamista vastaan

–    koska merkittävimmät mahdolliset ulkopuoliset rahat ovat liike-elämän rahoja ja ne rahat eivät ole pyyteettömiä

Tutkimuksen ja opetuksen vapauden puolesta

–    koska vain vapaa ja riippumaton tutkimus voi haastaa valtaeliitit, kun se on tarpeen

–    koska vain vapaa yliopisto voi kasvattaa  kriittiseen ajatteluun kykeneviä akateemisia kansalaisia

–    koska vain totalitääriset yhteiskunnat alistavat yliopistonsa valtaeliittien määräysvaltaan

Opiskelijoiden, opettajien, tutkijoiden ja koko yliopistoyhteisön puolesta

(VS)

Pohdintoja ja uhkakuvia yliopistojen uudesta hallinnosta

Vesa-Matti Sarenius
Oulun yliopiston lehtorit ry
puheenjohtaja

Uusi yliopistolaki tuo yliopistoihin uudentyylisen hallinnon, joka hyvissä käsissä mahdollistaa yliopiston menestymisen, mutta mikäli hallintoa pyörittävät ihmiset tuijottavat liikaa taloudellisten voittojen tai muiden, tieteelle vieraiden arvojen perään, ilmassa ovat kaikki katastrofin ainekset.

Helsingin yliopiston emerituskansleri Kari Raivio kirjoitti taannoin Helsingin Sanomien mielipideosastolla otsikolla ”Yliopistotko muka uudistuvat ilman käskytystä?” Raivion teksti nostattaa tieteenpuolustajan niskakarvat pystyyn ja samalla avaa hieman sitä, miksi yliopistoihin halutaan paljon ulkopuolisia sisältävä pieni hallitus. Raivion mielestä yliopistojen nykyiset hallitukset edustavat ”norsunluutornia”, mutta asiahan on nimenomaan päinvastoin. Mikäli uusi hallitus haluaa, se voi toimia täysin norsunluutornista, ilman minkäänlaisia tunteellisia sitoumuksia tiedekuntiin, laitoksiin tai ihmisiin, joiden kohtaloista se päättää. Raivio nimittää humaania laajatieteistä ajattelua sisäänpäinkäpertymiseksi.

Raivio paljastaa korttinsa kirjoituksensa lopussa. Hänen mielestään  käskytykseen ei tule suostua pelkästään yliopistolain kohdalla vaan myös  siinä vaiheessa, kun uusi, ulkopuolisista puoliksi koostuva hallitus tekee  ”tiukkoja päätöksiä määrärahojen uudelleensuuntaamisesta yliopistojen sisällä”. Eli siis siitä, mitkä tieteenalat saavat elää ja minkä pitää kuolla. Missä on käskyttämisen raja? Tuleeko käskyttämiseen suostua  yliopistoissa siinä vaiheessa, kun joku epäilee tutkimuksen relevanssia?  Tuleeko käskytykseen suostua siinä vaiheessa, kun tutkimus ei tuota  suoraan innovaationa hyödynnettävää, siis myytävää, tuotetta? Entäpä  opetus, tuleeko käskytykseen suostua, jos opettaa hallinnon mukaan väärin  tai väärää asiaa? Vaiko kenties silloin, jos opetuksessa sattuu sivuamaan  vaikkapa korkeakoulupolitiikkaa väärällä tavalla?

Ylhäältä johdettu yliopisto muistuttaa mennyttä Neuvostoliittoa.  Keskuskomitea (hallitus) tietää, mikä on parasta yliopistolle. Se, mikä on parasta yliopistolle on myös parasta tieteelle. Hallitus tietää siis, mitä tulee tutkia ja mihin rahat sijoittaa. Valitettavasti vain yrityksissä rahat sijoitetaan siihen mikä tuottaa. Entäpä jos tuotto löytyykin vasta kymmenien vuosien päästä tutkimustuloksen julkaisusta?  Eihän sellaiseen tutkimukseen kannata sijoittaa, koska se on huono sijoitus.

Jos ”tuottamattomaan” tutkimukseen ei olisi sijoitettu aikoinaan ja  jos tutkimuksen vapautta ei olisi vaalittu,
keksimättä olisivat jääneet matemaattiset perusteet tietoko- neille tai vaikkapa kännyköille.

Keksimättä olisivat jääneet myös antibiootit, ainakin ennen toista  maailmansotaa, sillä Flemming ei saanut tutkimukseensa  rahoitusta, kun hänen tutkimuksensa ei ollut ajan trendien mukaista. Hän  vain piti jääräpäisesti kiinni tutkimuksen vapaudesta.

Yliopistomaailma ei ole, eikä voi olla taloudellisten pikavoittojen  tavoittelun maailma. Sellainen ajatettelu ei sovi tieteelliseen toimintaan.

Toki voimme tehdä  ”tiedettä” taloudellisia pikavoittoja  ajatellen vaikkapa niin, että yliopiston hallitus tai jokin muu  autonominen elin kertoo, millaisia tutkimustuloksia tulee saada ja me tutkijat  sitten teemme tuloksiin sopivia tutkimuksia. Kaikki ovat tyytyväisiä,  yliopisto tuottaa silkkaa rahaa, tutkijoiden ei tarvitse rasittaa  aivokapasiteettiaan oikeilla tieteellisillä ongelmilla ja opiskelijat  voivat valmistua vauraista huippuyliopistoista.

Ulkopuolisen rahoituksen hankkimista voi ja on syytäkin helpottaa, mutta  se ei saa tapahtua tieteen vapauden kustannuksella. Ministeri Sarkomaa  totesi Oulun yliopiston 50-vuotisjuhlapuheessaan, että  yliopistouudistuksen tavoitteena on vahvistaa yliopistojen mahdollisuutta  toimia laaja-alaisina sivistysyliopistoina. Nyt ministeri Virkkunen toteaa Acatiimissa ettei yliopistojen lisäerikoistuminen olisi pahitteeksi. Tämän  päälle Raivio toteaa, että erikoistuminen täytyy käskyttää ylhäältä päin.  Missäkähän kohtaa tässä vahvistetaan yliopistojen mahdollisuutta toimia laaja-alaisina sivistysyliopistoina?

Surullinen esimerkki löytyy Alankomaista, Leidenin yliopistosta. Rahoituksen muuttaminen tulosta  tuottavaan suuntaan on aiheuttanut esimerkiksi sen, että yliopisto  irtisanoo klassista evoluutiobiologiaa opettavaa henkilökuntaansa.  Jäljelle koko yliopistoon ei jää ketään, joka pystyisi opettamaan  luonnonvalintaa, kun puolentusinaa ansioitunutta professoria menettää  työpaikkansa, koska hallituksen yliopistostrategian mukaan laatua on  lisätty kilpailulla. Siis ne, jotka ovat onnistuneet saamaan eniten  ulkopuolista rahoitusta, saavat jatkaa. Evoluutiobiologia ei ole  perustutkimusalana valtavan mediaseksikäs, joten se ei saa ulkopuolista  rahoitusta ja saa siksi mennä.  Alankomaissa tapahtunutta kutsutaan nimellä ”het Finse model” eli suomalainen malli.

Edellämainituin perustein totean, että hallituksen kokoon täytyy saada lakiin muutos. Yliopiston hallituksen minimikoon täytyy olla vähintään kahdeksan ja ulkopuolisia pitää olla korkeintaan puolet, mieluummin vähemmän.
Lakia täytyy myös muuttaa niin, että edelläkuvatut uhkakuvat eivät voi käydä todeksi. Niin surulliselta kuin se kuulostaakin, tätä asiaa ei voi jättää yliopistojen oman harkinnan varaan, koska tuottavuushakuisuushuumassa harkinta voi pettää. Yliopiston hallituksen täytyy toimia koko yliopiston, ei pelkästään suoraan soveltavaa eli rahaa tuottavaa tutkimusta tuottavien osien parhaaksi ja jotta se voisi toimia koko yliopiston hyväksi, siinä on oltava laaja edustus koko yliopistosta, pitkälle juuri niin kuin on nykyisessäkin hallituksessa.

Jules Verne
ja yliopistolain uudistus

Jouko Jokisalo
dosentti, Oulun yliopisto

Säätiöyliopiston säännöt noudattavat rahapiirien kieltä. Sen hallintoneuvostossa ei ole ainoatakaan tiedemiestä. Näin on turvallisempaa liikeyritykselle. Yliopistossa on muodon vuoksi muutama merkityksetön humanististen tieteiden kurssi; alhaisen arvostuksen vuoksi niillä käytiin vähän. Näiden tieteenalojen kirjat mätänivät kaikessa rauhassa. Matematiikan, fysiikan, kemian, liike-elämän, rahatalouden ja taideteollisuuden oppikirjat ja muu kirjallisuus, joka liittyy päivänpolttaviin keinotteluihin, sitä vastoin menee kaupaksi.

Näin tieteiskirjallisuuden pioneeri Jules Verne kuvailee teoksessaan Pariisi 1900-luvulla (1863, julkaistu 1994) tulevaisuuden yliopistomaailmaa.
Vernen kuvaus ei ole enää sci-fi- kirjallisuutta, vaan siitä on tulossa raakaa todellisuutta uusliberalismin hallitsemassa maailmassa. Raimo Sailas vaati perehtymään eurooppalaiseen yliopistopolitiikkaan. Sailaksen vaatimus on syytä ottaa vakavasti.
Sivistysyliopistoa uhrataan kiihtyvällä vauhdilla kilpailukyvyn alttarille. Uusliberalismin oloissa opetuksen ja tutkimuksen keskeiseksi tehtäväksi on tullut niiden valjastaminen yritysten kilpailukyvyn palvelukseen. Sivistysyliopiston tuhoamisen oikeuttamiseksi on kehitetty orwellilainen uuskieli. Yliopiston piirissä tehtävät supistukset oikeutetaan puhumalla tuottavuusohjelmasta. Yliopiston autonomian lisääminen realisoituu totaalisena riippuvaisuutena yritysmaailman rahoituksesta.

Yliopistojen sosiaalinen perinne on tuhoutumassa. Siihen ovat kuuluneet tasa-arvoisuuden ja ammatillisen itsemääräämisoikeuden arvot. Yhdysvalloissa 80 prosenttia opiskelijoista opiskelee valtionyliopistoissa. Niiden budjettia on pienennetty kolmanneksella. Tutkimuksen etujoukkoa edustaneen Kalifornian yliopiston budjetti on kutistunut 40 % vuodesta 1990.
Laadukas opetus on varattu vain rikkaille yksityisissä yliopistoissa. Saksassa selektiivinen koulutusjärjestelmä yhdessä yliopistojen lukukausimaksujen kanssa on johtanut siihen, että vain13 prosenttia opiskelijoista on alemmista sosiaaliryhmistä. Uusliberalistisen yliopistopolitiikan tuloksena koko kansalle annettava ja tasa-arvoon tähtäävä koulutuspolitiikka on heitetty historian roskakoriin.
Jules Vernen sci-fi-teoksessa pääomat vastasivat esitettyyn opetustoiminnan kutsuun. Sen tuloksena jo Vernen visiossa ?kreikan ja latinan viimeiset opettajat olivat kuolemassa sukupuuttoon hylätyissä luokissaan, [kun] luonnontieteiden oppituolien haltijat kuittasivat palkkansa hienostuneesti?. Tätä on Saksa uusliberalismin huumassaan onnistuneesti toteuttanut. Maassa on viimeisten 10 vuoden aikana lakkautettu noin 1500 professorin virkaa. Suurin osa niistä on humanististen, yhteiskunta- ja kasvatustieteiden alueilta.

Nykykehityksen haluttuja sivuvaikutuksia ovat yhteiskunnan hierarkkisten rakenteiden voimistaminen, uuden uljaan eliitin synnyttäminen, eriarvoisuuden sementointi ja kriittisen ajattelun likvidointi. Viattomimmillaan kriittinen ajattelu häviää tutkimuksen laadunarviointiin, jossa menestyminen edellyttää kuulumista kansainväliseen sitaattikartelliin ja sisäistettyä valmiutta sopeutua kulloisenkin tieteenalan vallitseviin pelisääntöihin. Pahimmillaan tämäkaikki johtaa tieteen itsekastraatioon rahoittajan miellyttämisen halusta.

Oulun  yliopiston alumnin mielipiteitä hallituksen ehdotuksesta uudeksi yliopisto-laiksi

Ehdotusta uudeksi yliopistolainsäädännöksi ollaan tuomassa eduskunnan käsiteltäväksi varsin kiireisellä aikataululla. Lakiehdotuksista ei siten ehditä asianmukaisella tavalla kuulla näkemyksiä yliopistoyhteisön jäseniltä ja kansalaisilta. Hallitus voisikin  lykätä laki-ehdotusten tuomista eduskuntaan ainakin puolella vuodella.
Lakiluonnoksessa yliopistot kytketään valtionhallinnon ja osittain yritysten kilpailukyvyn välineeksi, jossa samalla korostuu sangen johtajavaltainen hallintomalli.
Lakiluonnoksen johtajavaltainen organisaatiorakenne yliopiston sisällä vaikuttaa  yliopistojen autonomista ja objektiivisen tieteen asemaa heikentävästi muun muassa seuraavilla tavoilla:
•    Ehdotuksessa yliopiston ylintä valtaa käyttäisi yliopiston hallitus (mm. rehtorin valinta ja johtosäännön hyväksyminen), mutta samalla ehdotus antaa hallituksessa yliopiston ulkopuolisten tahojen edustajille enemmistöaseman (15 §, erit. 1, 2, 4 ja 7 momentti).
•    Toisaalta ehdotus heikentää tiedeyhteisön;  henkilökunnan sekä opiskelijoiden suhteellista asemaa myös päätöksentekomallissa, jossa yliopistokollegiosta tehdään lähinnä vaalikokous (22 §).
•    Ehdotuksessa rehtorin vahva asema ristiriitatilanteessa suhteessa tutkijayhteisöön ja opiskelijatahoon pohjaa hallituksen enemmistön muodostavaan yliopiston ulkopuoliseen edustukseen. Samalla rehtorin valitessa tieteellisen asiantuntemuksen perusteella henkilöstöä, hän ei olisi sidottu minkään yliopiston monijäsenisen asiantuntijaelimen esityksiin (16 §,17 § ja 28 §).
•    Ehdotus heikentää  toistaiseksi tai määräajaksi virkoihin nimetyn henkilöstön suhteellisen riippumatonta asemaa muuttamalla virkasuhteet työsuhteiksi ja keskittämällä henkilökunnan ottamisen ja irtisanomisen rehtorille (29 §).
•    Ehdotus heikentää myös henkilöstön työsuhdeturvaa luomalla määräaikaisten palvelussuhteiden käyttämiselle virkamieslaista ja työsopimuslaista poikkeavat, laajentavat perusteet .
•    Samalla ehdotus heikentää yliopistoyhteisön enemmistön asemaa ja työpaikkademokratiaa.
•    Ehdotus pahimmillaan kytkee yliopistot valtioon ja yrityksiin kansallisen innovaatiostrategian ja vastaavien politiikka-asiakirjojen kautta eräänlaisiksi markkinavoimien sääntelemiksi tiedepalveluiden ”tuottajiksi”; tieteestä tehdään tällä tavoin yksi kapitalismin talouden sääntelemä tuotantovoima, jolla ei ole  riittävää kriittistä suhdetta tähän talouden muotoon. Näin heikennetään tieteen perustehtävää olla julkista, riippumatonta, objektiivista ja kriittistä toimintaa kaikissa olosuhteissa.

Utsjoella 09.03.2009
Juhani Harjunharja


Kaleva
&
Hesari?

Oululainen sanomalehti KALEVA on ottanut varauksettomasti uutta yliopistolakia puolustavan linjan. Ei riitä, että lehti ilmaisee oman kantansa pääkirjoituksessaan. Se näyttää järjestelmällisesti varaavan tilaa lehden näkyvimmillä paikoilla kirjoituksille, jotka jokseenkin yksipuoliseesti puolustavat lakiesitystä, kriittiset kysymykset ohittaen.

Rehtori Lajusen alakerta Kalevassa 1.3.2009 mm. todistaa, että ulkopuolinen raha on lisä, joka ei vähennä perusrahoituksen määrää. Sitä Lajunen ei pohdi, miten tarve miellyttää ulkopuolisia rahoittajia voisi vaikuttaa perusrahoituksen suuntautumiseen yliopiston sisällä.

Lajusen kirjoitus on kuitenkin asiallinen, mutta kun Kalevan näkyvimmillä paikoilla asiallisempia kirjoituksia säestää sellaiset täysin asiattomasti lain kriitikoita leimaavat kirjoitelmat kuin Alberto Claramuntin kolumni 28.2.2009, kokonaissanoma on selvä: lain kriitikoita ei kannata Kalevan mielestä kuunnella.

Tällä kertaa löydämme ainakin hieman sivistyneempää otetta etelästä, HELSINGIN SANOMISTA. Pääkirjoituksessaan 22.2.2009 lehti kirjoittaa mm. näin:

”Poliittiset päättäjät ja yliopistojen johto ovat valmiiseen lakiesitykseen tyytyväisiä. Lain vastustajia kannattaa silti kuunnella tarkalla korvalla: niissä puheissa kuuluu hätä sivistyksen ja korkeamman opetuksen tulevaisuudesta.”

Lehden Vieraskynä-palstalla taas professori Paavo Uusikylä kirjoittaa 2.3.2009 mm. seuraavasti kritisoiden sitä, että laki asiassa, johon liittyy monia näkökohtia, on valmistettu selvitysmiestyönä, ei monijäsenisessä komiteassa:

Komiteatyön tavoitteena on lainsäädäntö, joka saisi kansalaisten mahdollisimman laajan hyväksymisen ja jossa vältyttäisiin lakiteknisiltä kömmähdyksiltä. Eriävät mielipiteet ovat tärkeä osa komiteamietintöjä.
Ministerin valitsema selvitysmies on ministerin ja hänen poliittisen aatesuuntansa mukaisten tavoitteiden edistäjä. Raporttien tietopohja on valikoivaa. Selvitysmiestä voi verrata asianajajaan, joka kokoaa riita-asiassa päämiehensä kannalta edullista aineistoa mutta sivuuttaa päämiehelleen epäedullisen tiedon.
Jääskisen ja Rantasen selvitysmiesraportin suurin ongelma on se, että yliopisto nähdään yrityksen tai konsernin tapaisena tavoitteellisena organisaationa. Raportin koko sisältö kärsii tästä perusvalinnasta.

Samaa voimme sanoa lakiesityksestä. (VS)

Maa
17

Iso ja lämmin KIITOS kaikille jotka osallistuivat 13.3. Rotuaarilla tapahtuneeseen mielenosoitukseen. Kalevassa oli juttua tapahtumasta.

Hel
18

Sivistysyliopisto-toimintaryhmä järjestää yliopistolaisille yleiskokouksen, jossa on mahdollista kysyä ja kertoa kaikesta yliopistolain uudistukseen liittyvästä.

Yleiskokous 19.2. torstaina klo 14 alkaen salissa L7

Kehotamme kaikkia luennoitsijoita keskeyttämään opetuksen yleiskokouksen ajaksi ja opiskelijoita sekä henkilökuntaa saapumaan sankoin joukoin yleiskokoukseen! Luennolta ulos marssiminen toimii samalla mielenilmauksena uutta yliopistolakia vastaan.

Kaikki mukaan!

Hel
11

Oulussa toimii vasta perustettu Sivistysyliopisto-toimintaryhmä. Me puolustamme riippumatonta, markkinavoimista vapaata yliopistoa ja vastustamme uutta yliopistolakia, joka romuttaisi vapaan tieteen ja tutkimuksen harjoittamisen maamme yliopistoissa. Lisäksi sen mukana seuraisi eriarvoistumista ja kynnys lukukausimaksujen käyttöönottoon madaltuisi.

Toimintaryhmä on avoin kaikille kriittisesti uuteen yliopistolakiin suhtautuville ja siitä lisää tietoa haluaville. Olemme puoluepoliittisesti sitoutumattomia, mutta vahvasti sitoutuneita sivistysyliopiston puolustamiseen.

Olet sitten opiskelija, henkilökunnan edustaja, alumni tai muuten vaan yliopistosta kiinnostunut, lähde mukaan! Kaikkia tarvitaan. Yliopistolain uudistus koskettaa meitä kaikkia.

Kokoonnumme seuraavan kerran maanantaina 16.2. klo 16 alkaen keskusaulan Yläkuppilassa.